Pari viikkoa sitten kirjoitin
hieman ennakkotietoja tulevista tilajärjestelyistä. Nyt tulevat muutokset
alkavat olla selvillä.
Alkusysäys muutoksille on se,
että käsi- ja taideteollisuusala tiivistää toimintaansa Hyvoninkadulla. 1.
kerroksen viimeinen sali, jossa on tällä hetkellä mm. kangaspuita ja sen
lähiympäristön pienemmät huoneet tyhjennetään. Näihin tiloihin muuttavat niin
teknisen suunnittelun, tietojenkäsittelyn kuin ICT-alankin koulutukset. Näin
pystymme hyödyntämään synergiat, joita on sekä opetuksen toteuttamisessa,
työvälineissä että oppimisympäristöissäkin. Aikataulu tälle muutokselle
tarkentuu talven aikana, mutta muutos pyritään toteuttamaan mahdollisimman
nopeasti.
ICT:ltä tyhjäksi jääviin
tiloihin Taitajankatu 6:een sijoitetaan yhteisten aineiden pajoja. Lisäksi osa
pukuhuoneista otetaan rakennusalan käyttöön. Rakennus- ja puuala muuttavat
Mariankadulta Taitajankatu 8:aan huhti-kesäkuussa. Varastoalan koulutus siirtyy
myös Taitajankatu 8:aan talven ja kevään aikana nykyisestä vuokratilasta
Joensuunkadulla.
Viimeisenä vaiheena –
todennäköisesti kesän aikana – kaupan, liiketalouden ja johtamisen koulutukset
siirtyvät Hyvoninkadulle, jolloin nämä koulutukset ovat yhdessä paikassa ja
yhteys tietojenkäsittelyn koulutukseen säilyy. Saman aikaisesti kaikki Salon
seudun koulutus Oy:n toiminta siirtyy Taitajankatu 2:een, joka
kokonaisuudessaan jää sen käyttöön.
Hyvoninkadulla tehdään näiden
muutosten lisäksi myös eräitä opetustila- ja työhuonejärjestelyjä metallialan
tiloissa.
Mariankadun kiinteistön
myyntiä käsitellään kuntayhtymän hallituksessa ensi tiistaina. Paljon riippuu
hallituksen päätöksistä, mutta todennäköisesti tilat siirtyvät uudelle
omistajalle syyskuun alussa, eli rakennukset on tyhjennettävä kesän aikana.
Muutokset pyritään
toteuttamaan siten, että rakennusteknisiä töitä ja kalusteiden siirtoa
joudutaan tekemään mahdollisimman vähän. Koska viime aikoina on toteutettu
uudenlaisia oppimisympäristöjä, siirtyvät näiden kalusteet luonnollisesti
koulutuksen mukana, mutta muuten minimoidaan tavaroiden siirtely. Tilojen
vähentyessä on muutosten yhteydessä mahdollisuus myös hävittää kaikkein
huonokuntoisimpia kalusteita ja korvata ne käytöstä poistuvissa tiloissa
mahdollisesti olevilla paremmilla kalusteilla.
Näkyvin rakenteellinen muutos
on varmaankin Taitajankatu 6:n ruokalan lasiovien poistaminen. Näin ruokalasta
ja kahviosta saadaan yhtenäisempi tila, jota voidaan käyttää entistä
monipuolisemmin – myös oppimisympäristönä. Lasiseiniä ja –ovia ei suinkaan
hävitetä vaan ne käytetään Hyvoninkadun pääaulan viihtyvyyden lisäämiseen.
Muutokset kohdistuvat moniin
koulutusaloihin ja suureen joukkoon niin henkilökuntaa kuin opiskelijoitakin.
Ne myös teettävät jonkin verran työtä. Palkkiona vaivannäölle on entistä
toimivammat ja tarkoituksenmukaisemmat, mutta myös kustannustehokkaammat
oppimisympäristöt.