Kolmas näkökulma

Ammatillinen koulutus on ollut jälleen runasaasti otsikoissa. Julkisessa keskustelussa on ollut esillä kaksi näkökulmaa: opetusministerin ja -ministriön sekä opettajien ja opettajien ammattijärjestön. Näissä keskusteluissa viitataan usein koulutuksen järjestäjiin ja niiden rooliin asioista päättämisessä. Keskustelupöytään järjestäjie ei näemmä mielellään oteta mukaan.

Erityisesti opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen lausunnot ovat koulutuksen järjestäjän näkökulmasta kummallisia. Kaksi ministerin puheissa usein toistuvaa asiaa ovat: puhuttaessa rahoitusleikkauksista ja niiden vaikutuksesta opetuksen määrään hän vetoaa siihen, että opetustuntien määrä on vähentynyt jo ennen leikkauksia; ja ettei hänellä ole tietoa, mihin koulutuksen järjestäjät valtionosuusrahat käyttävät.

Miten on mahdollista, että opetus on vähentynyt jo ennen rahoitusleikkauksia? Vastaus on yksinkertainen: palkat ovat nousseet samoin palveluiden ja tavaroiden hinnat, nousua ei ole kompensoitu valtionosuuksissa eikä edes inflaatiokorotuksia valtionsouuksiin ole tehty enää vuosiin. Niinpä pieniltäkin kuullostavat muutokset kustannuksissa vaikuttavat suoraan toiminnan volyymiin. Esimerkiksi tammikuussa meille kaikille maksuun tuleva tuloksellisuuserä aiheuttaa noin 100 000 euron menon. Keskimääräisellä opetustunnin kustannuksella jaettuna tämä vastaa 1800 oppituntia. Koska tuloksellisuuserä on rahoitettavat normaalista valtionosuustulostamme, vähentää maksettava summa tuntien määrää. Vastaavasti vuoden vaihteen jälkeen tuleva noin 2,5 % palkankorotus syö meidän kokoiselta oppilaitokselta yli 5000 oppituntia.

Mihin rahaa käytetään, siitä ministeriöllä on hyvinkin tarkka tieto. Rahojen käytöstä tehdään erittäin yksityiskohtaista tilastoa. Totta on, että kaikki ei mene palkanmaksuun. Olisiko niin, että ministeriltä on jäänyt huomaamatta muutama pieni ero toisen asteen ammatillisen ja lukiokoulutuksen välillä. Ammattiin opiskeluun kun ei riitä opettaja, luokkahuone, pulpetti ja liitutaulu. On vaikea kuvitella, miten hitsariksi opiskellaan ilman hitsauskoneita, datanomiksi ilman tietokoneita tai linja-autonkuljettajaksi ilman linja-autoa. Tilaakin tarvitaan enemmän kuin lukioissa - kaikkea työsaliopetusta kun ei taida olla mahdollista siirtää työpaikoille. Itse en ainakaan usko, että yksikään metallialan yritys antaisi täysin kokemattoman opiskelijan harjoitella työstämistä satoja tuhansia euroja maksavalla koneella.

Toteuttamista vaille valmis

Kuntayhtymän valtuusto on käsitellyt strategiaehdotuksemme ja hyväksynyt sen. Enää ei puutu kuin toteutus. Tässä yhteydessä onkin hyvä kysyä, miten se tapahtuu?

Strategian ajatushan on olla tiekartta, jolla pääsemme haluamaamme lopputulokseen. Tällä kertaa lopputulos on vision mukainen joka päivä parempi ammatillisen osaamisen kehittäjä. Ei kuullosta kovinkaan haasteelliselta, mutta se pitää sisällään paljon: mitä ikinä teemmekään tänään, teemme sen huomenna hiukan paremmin. Kun meistä jokainen tulee aamulla tällä asenteella töihin, saadaan haluttu lopputulos aikaiseksi kuin huomaamatta.

Ei kuitenkaan ole aivan sama, minkä asioiden paremmin tekemiseen erityisesti panostamme. Strategiaan on koottu toimenpiteitä kolmen pääotsikon eli painopistealueen alle: Pedagogiset ratkaisut, Ammattiylpeys ja Palveluiden toteuttaminen.

Painopisteidelle on mietitty joukko hyvinkin laajoja toimenpiteitä, jotka eivät toteudu itsestään tai yhden ihmisen tekeminä. Panostusta tarvitaan kaikilta, ei luonnollisestikaan kaikkiin osa-alueisiin vaan sellaisiin, joihin voi omassa työssään vaikuttaa. Jotta työ saadaan jaettua sopivan tasaisesti, aloitetaan työryhmäkohtainen toiminnan suunnittelu heti vuoden vaihteen jälkeen. Silloin strategiasta johdetut tehtävät sovitetaan yhteen kaiken muun tekemisen kanssa.

Strategiassa ei siis ole kyse jostain erillisestä tekemisestä vaan siitä, että teemme jokapäiväisen työmme hiukan paremmin kuin ennen sekä siitä, että tulosten parantaminen on suunnitelmallista.