perjantai 5. lokakuuta 2018

Toteuttamista vaille valmis

Kuntayhtymän valtuusto on käsitellyt strategiaehdotuksemme ja hyväksynyt sen. Enää ei puutu kuin toteutus. Tässä yhteydessä onkin hyvä kysyä, miten se tapahtuu?

Strategian ajatushan on olla tiekartta, jolla pääsemme haluamaamme lopputulokseen. Tällä kertaa lopputulos on vision mukainen joka päivä parempi ammatillisen osaamisen kehittäjä. Ei kuullosta kovinkaan haasteelliselta, mutta se pitää sisällään paljon: mitä ikinä teemmekään tänään, teemme sen huomenna hiukan paremmin. Kun meistä jokainen tulee aamulla tällä asenteella töihin, saadaan haluttu lopputulos aikaiseksi kuin huomaamatta.

Ei kuitenkaan ole aivan sama, minkä asioiden paremmin tekemiseen erityisesti panostamme. Strategiaan on koottu toimenpiteitä kolmen pääotsikon eli painopistealueen alle: Pedagogiset ratkaisut, Ammattiylpeys ja Palveluiden toteuttaminen.

Painopisteidelle on mietitty joukko hyvinkin laajoja toimenpiteitä, jotka eivät toteudu itsestään tai yhden ihmisen tekeminä. Panostusta tarvitaan kaikilta, ei luonnollisestikaan kaikkiin osa-alueisiin vaan sellaisiin, joihin voi omassa työssään vaikuttaa. Jotta työ saadaan jaettua sopivan tasaisesti, aloitetaan työryhmäkohtainen toiminnan suunnittelu heti vuoden vaihteen jälkeen. Silloin strategiasta johdetut tehtävät sovitetaan yhteen kaiken muun tekemisen kanssa.


Strategiassa ei siis ole kyse jostain erillisestä tekemisestä vaan siitä, että teemme jokapäiväisen työmme hiukan paremmin kuin ennen sekä siitä, että tulosten parantaminen on suunnitelmallista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti