torstai 22. joulukuuta 2016

Ammatillinen koulutus otsikoissa

Aamun Helsingin Sanomissa oli koko aukeaman laajuinen artikkeli ammatillisen koulutuksen muutoksista. Varsinaisesti mitään meille uutta siinä ei koulutuksen tulevaisuudesta kerrottu, mutta suurelle yleisölle sen kautta avautuu näkymä siihen, mitä on odotettavissa.

Artikkelin yhteydessä oli lista niistä koulutuksen järjestäjistä, jotka OKM on kutsunut neuvottelemaan heikon taloustilanteen korjaamiseksi tarvittavista toimenpiteistä. Kutsuja on lähetetty kaikkiaan 30:lle koulutuksen järjestäjälle viime kesänä annettujen selvitysten perusteella. Joukosta löytyy muutama meille hyvinkin tuttu ja muutama yllättäväkin koulutuksen järjestäjä: Turun ammattiopistosäätiö eli TAOS, Turun konservatorio, Optima Samkommun, Tavastia, AEL, Axxell ja Raseko.

SSKKY ei ole neuvotteluihin kutsuttujen joukossa. Ne toimenpiteet, joita olemme käynnistäneet ja osittain toteuttaneetkin johtavat siis oikeaan suuntaan. Paljon tehtävää on kuitenkin jäljellä, että reformin jälkeenkin pystymme varmistamaan opiskelijoidemme ammattitaidon.

Helsingin Sanomien artikkelin voit lukea tästä

Nyt on kuitenkin aika levätä ja sen jälkeen valmistuatua tulevan vuoden haasteisiin. Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta, rentouttavaa joulua ja hyvää uutta vuotta!


1 kommentti: