maanantai 2. maaliskuuta 2020

Ympäristöstä huolehtiminen on yhteinen asia

Organisaatioiden ympäristövaikutukset ovat jo pitkään olleet suuren mielenkiinnon kohteina. Myös meillä niihin on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota. Tarkoituksena onkin tämän vuoden aikana laatia kuntayhtymälle ympäristöohjelma, jonka avulla parannamme niin henkilökunnan kuin opiskelijoidenkin ympäristötietoisuutta ja vähennämme omia ympäristövaikutuksiamme.

Ympäristöasioista keskustelu synnyttää usein suuria tunteita sekä puolesta että vastaan. Erityisesti ilmastonmuutoskysymyksissä mielipiteet jakautuvat. Toisten mielestä ilmastonmuutos on suurin ihmiskuntaa koskettava uhka toisten mielestä koko asia on puhdasta huuhaata.

Olivatpa mielipiteet mitä tahansa, on paljon asioita, joita voimme tehdä oman hyvinvointimme edistämiseksi. Ei tarvita monimutkaisia teknologioita eikä suuria ponnistuksia, vaan pienillä muutoksilla arjen toiminnassamme voimme saavuttaa paljon.

Viime vuoden tilinpäätöksen laatimisen yhteydessä teimme selvityksen toimintamme ympäristövaikutuksista. erityisesti mitattiin kahta asiaa: toiminnan synnyttämiä hiilidioksidipäästöjä sekä tuottamiemme jätteiden määrää. Tulokset olivat ainakin  osin yllättäviä.

Yli puolet kaikista hiilidioksidipästöistä muodostuu rakennusten lämmitykseen käytettävästä kaukolämmöstä. Yllättävää on sekin, että sähkön ja liikenteen sekä työkoneiden aiheuttamat päästöt ovat suuruudeltaan lähestulkoon samat.

Jätteiden osalta huomio kiinnittyy suureen biojätteen määrään. Sitä syntyi viime vuonna lähes 60 000 kiloa. Sen sijaan paperijätteen - jota kouluympäristössä voisi kuvitella syntyvän huomattavan paljon - kokonaismäärä on yllättävän pieni. Vaikka kaikki tietosuojajäte laskettaisiin paperijätteeksi on sen kokonaismäärä silti alle 5 000 kiloa.



Kaukolämpöä käytimme 5 117 MWh, sähköä 3 132 MWh, vettä 7 342 000 litraa ja nestemäisiä polttoaineita kului 116 540 litraa.

Ympäristöohjelman laatiminen alkaa lähiaikoina ja tarkoitus on ottaa työhön mukaan ainakin jossain märin kaikki - niin opiskelijat kuin henkilökuntakin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti