perjantai 26. tammikuuta 2018

Uusia tilasuunnitelmia



Rahoitusmuutoksen seurauksena olemme tilanteessa, jossa joudumme jatkuvasti etsimään keinoja tehostaa toimintaamme. Pyrkimyksenä on tehdä se niin, että vaikutukset opetuksen määrään ja laatuun pysyvät mahdollisimman pieninä.

Kaksi suurinta kustannuseräämme ovat henkilöstö – ja tilakustannukset. Niinpä on luontevaa tarkastella, miten tehostamme tilojen käyttöä. Kun vielä otetaan huomioon, että viime vuoden aikana luokkien ja työsalien keskimääräinen käyttöaste arkisin klo 8 ja 15 välillä oli 60 % (ainoastaan ATK-luokissa käyttöaste on korkeampi – niissäkin toisin vain 75 %), on tilakustannuksissa huomattavia potentiaalisia säästömahdollisuuksia.

Mariankatu 20 vaihtaa tämän hetkisen tiedon mukaan omistajaa syyskuun alussa, kun puu- ja rakennusala ovat saaneet muutettua Taitajankatu 8:aan. Sen lisäksi olemme aloittaneet tilankäytön tehostamisen seuraavan vaiheen suunnittelun.

Siinä lähtökohtana on tyhjentää ja poistaa käytöstä Taitajankatu 2 – tuttavallisemmin Kauppis. Tämä onnistuu siten, että Hyvoninkadulla käsi- ja taideteollisuusala tiivistää toimintojaan;  ICT-, datanomi- ja suunnitteluassistenttikoulutuksen synergioita hyödynnetään yhteisten Hyvoninkadulle sijoittuvien opetustilojen avulla; ja  Hyvoninkadulla vajaakäytössä olevia tiloja harkitaan liiketalouden-, kaupan- ja johtamisen koulutusten käyttöön.

Suunnittelu on vasta alkumetreillä, joten lopulliset ratkaisut vaativat vielä hieman työtä – suunnitelmia tehdään edellä mainitun ajatusmallin pohjalle. Kun asiat on saatu hahmoteltua hieman paremmin, pääsevät kaikki, joita muutokset koskevat myös itse mukaan suunnitteluun ja sitä kautta vaikuttamaan tuleviin tiloihin.
Suuria rakennusteknisiä muutoksia ei ole tarkoitus tehdä, vaan suunnittelussa tukeudutaan pääosin olemassa oleviin tiloihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti